Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Passin uudet vaatteet

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Passin uudet vaatteet

Mikä onkaan sen makoisampaa, kun palata reissusta ja huomata, että kotona odottaa kasa tuliaisia? Viime aikojen reissutahdissa on välillä tuntunut siltä, että raahaan vaan vähän väliä tuliaisia porukalle, ja jään ite melko usein ilman niitä. No nyt homma korjaantui, sillä saatiin Karimin kanssa tuliaisia kaikkien reissujen edestä! Veljen tyttöystävän Tanskan-tuliaissatsi oli nimittäin aika komea, ja (jo syötyjen) karkkien lisäksi tuliaisten joukossa oli myös uudet suojataskut passeille.

Nykyisen sinisen, vanhan mallista passia muistuttavan, passitaskun sain äidiltäni ensimmäisen passin kunniaksi vuonna 2003, ja oon sitä kantanut siitä saakka passissani ylpeänä. Se on ollut superkätevä, kun erotetaan sen avulla kumpi passi on mun ja kumpi Karimin. Lisäksi se on kirvoittanut aika huvittavia keskusteluja vanhemman väen kanssa, kun he ihmettelevät miten mulla voi vielä olla vanhanmallinen sininen passi. Suojatasku on kuitenkin viime vuosina alkanut osoittaa rikkoutumisen merkkejä, ja oon koittanut kohdella sitä niin hellävaroen kuin suinkin. Nyt taskun kestämisestä ei kuitenkaan tarvi kantaa huolta, kiitos uusien suojataskujen.

Meidän passien ulkomuodot vaihtuu tästä..

..tähän! Vähän huumoria peliin!

Ihan heti en kuitenkaan suojataskua vaihda, vaan katotaan josko tuo sininen tasku pysyis matkassa vielä tämän passin loppuajan. Voi kuitenkin olla, että tuo söpö väri houkuttelee niin, että tasku on pakko kohta vaihtaa. Ja suojat olivat kuulemma niin meidän näköisiä, että ne oli pakko ostaa. Arvaatte varmaan kumpi on kummalle? :D

Tunnisteet:

6 kommenttia:

6. kesäkuuta 2013 klo 21.52 , Blogger Jenna kirjoitti...

Ihan törkeen siistit :D oon kanssa koittanut bongailla passille jotain kivaa "vaatetta", mutta ei oo löytynyt :/ Tai löysin mä Victoria's secretistä yhdet, mutten ala maksaa yli £30 passin kansista :P

 
6. kesäkuuta 2013 klo 22.58 , Blogger Ulla kirjoitti...

Tervetuloa takaisin koti-Suomeen! Mun blogissa on sulle haaste! :)

http://stilettikorkokanta.blogspot.fi/2013/06/starring-you-starring-who-haaste.html

 
7. kesäkuuta 2013 klo 6.14 , Blogger Inka kirjoitti...

Haha, mää just naureskelin tätä kirjoittaessani että kun muut bloggaajat esittelee niitä kalliita VS:stä ostettuja kansia, niin minä isken eetteriin tämmöset astetta makiammat. Nuo oli Tigerista, joten veikkaan että hinta ei ihan kolmeenkymppiin yletä.

 
7. kesäkuuta 2013 klo 6.14 , Blogger Inka kirjoitti...

Kiitti Ulla! Tuo oli supervaikea, pitää miettiä oikein ajan kanssa. :)

 
7. kesäkuuta 2013 klo 7.42 , Blogger Laura kirjoitti...

Hihhih, aika stailit! :D

 
7. kesäkuuta 2013 klo 8.31 , Blogger Inka kirjoitti...

Heh, eikö? :D Nyt meni tuliaiset aika nappiin!

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu