Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Viisi särkynyttä kameraa

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Viisi särkynyttä kameraa

kuva

Eilen illalla yleltä tuli melko mielenkiintoinen dokumentti osana kanavan dokumenttiprojekti -sarjaa. Dokumentissa palestiinalainen maanviljelijä Imad Burnat hankkii videokameran kuvatakseen vastasyntyneen poikansa elämää, mutta lopulta kameralle alkaakin tallentua rajalla sijaitsevassa kylässä asuvan yhteisön rauhanomainen taisto Israelin sortotoimia vastaan.

Eilisessä dokumentissa näkyi sen verran paljon kyynelkaasukranaatteja, poltettuja vuosisatoja vanhoja oliivipuita ja agressiivisia sotilaita, että en voinut muuta kuin ihmetellä, voiko se olla tottakaan. Dokumentissa palestiinalaiset siviilit menettävät maansa ja taistelevat sen puolesta hampaisiin asti aseistautuneita israelilaisia sotilaita vastaan, jotka ajelevat jenkkikärryillään ja ammuskelevat mielenosoituksiin.

Puolueellinen dokumentti on ehdottomasti, mutta sen toisena ohjaajana on toiminut Burnatin lisäksi israelilainen Guy Davidi, joten ehkä niitä tavallisia israelilaisiakin alkaa kyllästyttää palestiinalaisten sorto.

Jos viisi särkynyttä kameraa meni eilen ohi, suosittelen käyttämään yhden puolitoistatuntisen tämän dokumentin katsomiseen, ellei muusta syystä niin siitä, että olihan se ehdolla männä Oscareissa parhaan dokumenttielokuvan saajaksi. Dokumenttielokuva näkyy areenassa kuukauden verran.

Sattuko joku kattomaan?

9 kommenttia:

26. helmikuuta 2013 klo 12.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hmm... Israelin ja Palestiinan kohdalla pitää muistaa, että Israel olisi ollut aikanaan 40-luvulla valmis jakamaan maan kahtia, mutta palestiinalaiset eivät suostuneet. Sen takia ei mielestäni ole heillä oikeutta ampua yhtäkään kranaattia Israelin maaperälle enää; jos Venäjältä tulisi ammuksia Suomeen niin katselisimmekohan sitä tykitystä rauhassa, luultavimmin vastaisimme kaikin mahdollisimmin keinoin? Palestiinaan ei myöskään saisi rakentaa Israelin siirtokuntia, vaikka kyse on Israelin valtion alueesta. Israelissa saa sen sijaan asua myös palestiinalaisia esim. Tel Avivissa jne.

 
26. helmikuuta 2013 klo 13.12 , Blogger Inka kirjoitti...

Kannattaa myös muistaa, että tässä tapauksessa puhutaan maasta, joka oli täysin palestiinalaisten omistuksessa ennen kuin israelilaiset änkesivät omimaan maita. Hyvä israelilaisilla oli esittää alueen jakamista 50/50, kun tuohon aikaan "omistivat" maasta ehkä viisi prosenttia.

Aivan kuin Venäjä tulisi nyt ja sanoisi, että pannaanpa Suomi nyt puoliksi.

 
26. helmikuuta 2013 klo 20.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Israelilaiset alkoivat saapua alueelle vuoden 2000 eaa. tienoilla. Noin vuodesta 1200 eaa. lähtien aluetta hallitsivat juutalaiskuninkaat. Juutalaiskuninkaiden jälkeen alueella oli lähinnä juutalaisiin vihamielisesti suhtautuneita hallitsijoita. Juutalaissotien nimellä kutsuttujen kapinoiden jälkeen roomalaiset pakkosiirsivät loputkin juutalaiset eri puolille valtakuntaa.Rooman valtakunnan hajottua Palestiina joutui ensin Bysantille, mutta arabit valloittivat sen vuonna 638. Näistä ajoista 1900-luvulle saakka enemmistö maan asukkaista oli arabeja. (Wikipedia.) Eli eivät israelilaiset ängenneet omimaan maata, se oli niiden alun perinkin.

 
26. helmikuuta 2013 klo 21.35 , Blogger Inka kirjoitti...

Sitähän ne israelilaiset aina käyttää perusteluna sille järjettömälle sorrolle, mitä he palestiinalaisille tekevät. Sama kuin Amerikan alkuperäisväestö iskisi nyt muurin Teksasiin ja alkaisi heitellä kranaatteja jenkkien niskaan, paitsi tietysti sillä erotuksella, että toisin kuin israelilaiset jenkkien alkuperäiskansa ei ole asunut muualla vuosituhansia ja sitten keksinyt, että palataanpa takas. Ei suomalaisetkaan vaan painele takaisin Karjalaan rakentamaan muureja ja tappamaan vasta-ajattelijoita. Samoin kuin venäläiset ei tuu suomeen rakentaan aitoja, eivätkä myöskään ruotsalaiset, vaikka heidän maitaanhan nämä niinkin vähän aika kuin pari sataa vuotta sitten olivat.

 
2. maaliskuuta 2013 klo 9.18 , Blogger Unnukka kirjoitti...

Oli pakko käydä katsomassa areenasta. Aika pysäyttävä dokkari, sitä aina ajattelee että kaikki tapahtuu siellä jossain kaukana ihan kuin toisessa todellisuudessa, ennen kuin sitten katsoo jonkun tällaisen tajuaa taas että kyllä se kaikki tapahtuu ihna tässä todellisuudessa ja tässä maailmassa. Samassa maailmassa me kaikki eletään.
Huh. Kiitos vinkistä, hyvä kun sä aina vinkkailet näitä kaikki kiinnostavia juttuja niin mäkin pysyn kartalla :D

 
2. maaliskuuta 2013 klo 21.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä sun ajattelu on tässä nurinkurista. Jos siis vertaa intiaaneihin, niin ne on ne israelilaiset eli alkuperäisasukkaat. Siellä homma vaan kääntyi intiaaneille huonoks, alistamiseksi, kun valloittajat (kuten arabit)anasti maan itselleen (toisin kuin Israelissa kävi, eli siellä arabit eivät onnistuneet). Suomalaiset taas on asunu tällä alueella ensin eli suomalaisia voi verrata israelilaisiin, ruotsalaiset ja venäläiset ovat valloittajia eli verrattavissa arabeihin. Kun siis suomalaiset valtas alueen itselleen takaisin kuten israelilaiset tekivät, niin tottakai suututtais, jos sieltä alkais tulla pommi-iskuja koko ajan meidän maaperälle. Mutta eiköhän lopeteta tämä keskustelu, se on riidan aihe maailmanpolitiikassakin.

 
2. maaliskuuta 2013 klo 21.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Korjaan vielä tuota toiseksi viimeistä virkettä, että suomalaiset ei tietenkään vallanneet aluetta takaisin vaan saivat oman itsenäisen maan kuten myös Israelissa kävi.

 
9. maaliskuuta 2013 klo 21.43 , Blogger aNNiKa kirjoitti...

Ihanaa, että olit kirjottanut tästä koska olin unohtanut etsiä kyseisen dokumentin.. tarkotus on siis ollu jo pidempään katsoa se. Harmi ettei se Areenalla näy ulkomaille, mutta eiköhän se muutakin kautta löydy!

 
13. maaliskuuta 2013 klo 13.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Katsoin sen vasta eilen. Maailmassa on mutkikkaita paikkoja.

Jäikö muita vaivaamaan, ettei dokumentissa kerrottu traagisesti kuolleen palestiinalaismiehen kuolinsyytä? Piti etsiä netistä – ja kuolinsyyksi paljastui neljäsenttisen kyynelkaasukranaatin osuma rintakehään ja sen aiheuttamat komplikaatiot. Dokumentissa näytti kuin hänet olisi ammuttu "kovilla". Tämä ei tietenkään poista tapon vääryyttä. Samoilla hauilla selvisi Guardianin uutisesta, että alueella oli aiemmin palestiinalaismies tappanut kirveellä 13-vuotiaan israelilaispojan. Ehkä kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Entä kiinnittikö kukaan huomiota siihen, kuinka ahtaalle ja moneen kerrokseen israelilaisten siirtokunta rakennettiin? Siihen verrattuna kymmenen metrin välein nojailevien oliivipuiden säästäminen on tällaisen pohjoismaisen käytännön ihmisen näkökulmasta resurssien hukkaamista.

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu