Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Melekoset messut ja sitte miitattiin kans!

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Melekoset messut ja sitte miitattiin kans!

Matkamessut oli ja meni. Meikämimmi pyyhälsi tosiaan keskiviikkona armaaseen pääkaupunkiimme ja nyt viimein sunnuntai-iltapäivänä tulin takaisin Ouluun. Hieman ennen messujen loppua siksi, että mulla oli vielä treenit tämän sunnuntain kunniaksi vedettävänä enkä millään voinut jättää niitä kenenkään muun harteille, sillä olin viime viikolla huitelemassa eksoottisessa Espoossa enkä treenejä vetämässä.

Messut oli mainiot. Opin hurjasti uutta, tapasin hirvittävän määrän uusia ihmisiä, sain todella paljon uusia matkustusideoita ja tietysti melko mieleenpainuvan messukokemuksen.

Tärkein ensin eli Kaisaniemen Cumulus -hotellin aamiainen! Kyllä kelepas, vaikkei ihan Radissonin tasoinen ollutkaan.
Perjantaina puolenpäivän maissa kun ammattipäivien jälkeen ovet avautuivat kaikelle kansalle, oli sisäänkäynnissä hivenen tungosta.
Ei Helsingin -reissua ilman treffejä Päivin kanssa! Pitkän messu päivän jälkeen hymy ei hyytynyt, mutta samaa ei voi sanoa kameran tarkennuksesta..

Hengasin hurjan paljon Rantapallon mahtavassa bloggers' loungessa, missä oli myös haalarimerkkejä tarjolla
Tänään messulla oli lapsille suunnattu päivä, mikä alkoi aivan mahtavilla lapsosten tanssiesityksillä. :D
Kävin myös vähän tsuumailemassa jenkkiständejä tulevaa reissua silmälläpitäen. Jopa Virgin Atlanticilla oli oma ständinsä!

Ulla oli töissä tänään Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton ständillä ja kävi moikkaamassa mua tuon upean upean laukkunsa kanssa! 
Suurin yllätys oli Oulun ständillä, sillä siellä oli esillä Yli-Iiläinen kivikauden kylä Kierikki!  Rantapallon kaverilavalla kuunneltiin pikavuororeportteria.
Bloggaajat poseeras bloggers' loungen eessä! Meitsin lisäksi Marinella, Mirkki ja Panu!
Ja aika ihanien maisemien keskellä lennettiin takas Ouluun!
Matkamessuilla tapasin ensimmäistä kertaa koko kolmivuotisen blogiurani aikana muita bloggaajia (toki oon tavannu esimerkiksi Ullan ja Laurankin, mutta en ketään semmoista, jotka tiedän vain blogien kautta), ja oli melko mahtavaa päästä höpöttelemään blogijuttuja jonkun kanssa, joka samaistui ja tiesti mistä puhutaan.

Voitaiskin alkaa järjestää vähän suuremman luokan reissublogimiittiä, vai mitä sanotte? :)

Tunnisteet: ,

13 kommenttia:

20. tammikuuta 2013 klo 22.06 , Blogger Nanni kirjoitti...

Oii, miekin oisin niin halunnut matkamessuille! Onneksi harmitusta lievittää uuden matkan varaus ;)

Hei, mulla ois sulle haaste blogissani!

 
20. tammikuuta 2013 klo 22.34 , Anonymous Panu kirjoitti...

Aah, nää on näitä jälkimmäisen posetussession kuvia, joihin jäi mulla toi pullo käteen. :D Mut kiva kuva.

Ja mä kannatan ehdottomasti kaikenlaisia reissublogimiitinkejä!

 
20. tammikuuta 2013 klo 22.39 , Blogger Ulla kirjoitti...

Loistoidea tuo blogimiitti, I'm in! Oli huippua kyllä nähdä tänään ja en kestä miten hienot nuo sun korvikset on (edelleen) !!!! Ja myös näitten kuvien laatu kyllä ihastuttaa mua. Jotenki niin kauniit sävyt ja en ymmärrä niin pienellä kameralla O_o

Ps. Oot kyllä vaan kaunistunut iän myötä, nyt kun livenäki näki niin pitää sanoa että näin on.
Pps. Jos alat järkätä blogimiittiä ja tarttet apua niin voin alakaa kaveriksi!

 
21. tammikuuta 2013 klo 8.19 , Blogger Inka kirjoitti...

Mun pitää tehdä nyt tuo sama ja ostaa lennot johonkin ihan vaan piristämään tässä pimeydessä!

Ja kiitos hurjasti haasteesta, täytyypä vastata pikimmiten! :)

 
21. tammikuuta 2013 klo 8.20 , Blogger Inka kirjoitti...

Heh, joo! Mun kameralle tallentui ne sun pullokuvat, mutta koska niiden vuoksi meidän muiden ilmeet oli niin onnelliset niin päätin tämän julkaista. Ja onhan tämä hyvä kuva kaikkien osalta. :)

Jes hyvä, miitti olis mahtava!

 
21. tammikuuta 2013 klo 8.23 , Blogger Inka kirjoitti...

Joo voi kyllä olla että meikäläinen ei täältä pohjoisesta jaksa hirviästi mitään järkkäillä.. Tai sitte jaksan, katotaan nyt! :D Ja mää en semihyvässä valossa aivan rakasta tuota mun kameraa, mutta toisaalta jos nyt pitäis alkaa roudata järkkäriä vaihtoputkilla niin palaisin todennäköisesti sekunnissa takaisin tuohon. :)

Voi kiitos Ulla! Meikällähän on hirviä tukkakriisi just meneillään joten tuommoiset sanat lämmittää. :) Mää muuten mietin monta kuukautta noiden korvisten ostoa kun ne oli niin kalliit, mutta lopulta päätin että en niinkään laita sitä rahaa korviksiin vaan lahjoituksena Amnestylle niin ei enää tuntunu niin kalliilta. :D

 
21. tammikuuta 2013 klo 9.05 , Anonymous Nella kirjoitti...

Blogimiitti, I'm in! Olis aivan mahdottoman siistiä kyllä oikeesti. Pakko järjestää sellainen! :)

Ja hei, oli aivan parhaista parhainta nähdä <3 !

 
21. tammikuuta 2013 klo 10.23 , Blogger Inka kirjoitti...

No niinpä! <3

 
21. tammikuuta 2013 klo 23.06 , Blogger Satu VW kirjoitti...

Reissublogimiitti - olen mukana myös! :) Kunhan olisin silloin vaan Suomessa.. Itsekin pyörähdin Matkamessuilla mutta vain työkuvioissa torstaina ja pe-aamuna. Olisi kyllä ollut ihanaa viettää messuilla hieman enemmänkin aikaa.

 
22. tammikuuta 2013 klo 8.18 , Blogger Inka kirjoitti...

Jes mahtavaa, pitää järjestää sitten niin, että mahdollisimman moni pääsisi paikalle! Mulla tuli oltua messuilla alusta melkein ihan loppuun saakka, joten eiköhän sillä pärjää ainakin ens vuoteen saakka. Toivottavasti saadaan miittikin järkättyä ennen sitä. :)

 
22. tammikuuta 2013 klo 11.47 , Blogger Nonna kirjoitti...

Kivoja kuvia sulla messuista.

 
22. tammikuuta 2013 klo 13.31 , Blogger Inka kirjoitti...

Kiitos Nonna!

 
22. tammikuuta 2013 klo 22.53 , Blogger Ulla kirjoitti...

Wise thinking!

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu