Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Eläimellistä menoa

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Eläimellistä menoa

Pahoittelut tuosta jo muutamaan sataan kertaan kuullusta otsikosta, ei oikein runosuoni syki!

Tänään piti vääntäytyä yliopistolle, kun mun oli määrä palauttaa viikonloppuna lainassa ollut liikuntasalin avain. Perjantaina hakiessani avaimen meillä oli vielä auto käytössä, mutta nyt sitä ei enää näkynyt autopaikalla, joten piti turvautua turhankin tuttuun pyöräilyyn. Matkaa meiltä lipastolle on semmoiset seitsemän kilometriä, ja tuolla 12 asteen pakkasessa ei paljoa naurattanu. Karim onneksi lähti mun seuraksi, joten yksin ei sentään tarttenu pyöräillä.

Avaimien palauttamisessa meni semmoiset viisi minuuttia, eikä ihan heti innostanu lähtä takaisin pakkaseen. Päätettiin vierailla yliopistolla sijaitsevassa eläinmuseossa, missä oon käyny ehkä joskus ala-asteella. Vierailu kesti ehkä vartin, mutta sinä aikana keho ehti lämmetä ja päästiin tietty myös ihastelemaan mahtavia täytettyjä eläimiä.




Lopuksi piti tietty ängetä kaverikuvaan karhun kanssa, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Ilmeestä päätellen olin kuitenkin aika paineessa. Hyvin näkyy kuvasta myös talvipyöräilyvarustus: kaks kaulahuivia, toppatakki, pipo ja farkut, jotka on sen verran isot että alle mahtuis vaikka kolmet kalsongit. Ja tietty timberlandin superkengät.

Vaikka tuo eläinmuseo on varmana kaikille yliopisto-opiskelijoille semmonen tuttu paikka mikä ei hirviänä innostuksen tunteita herätä, oli se näin entisen amkilaisen näkökulumasta tosi kiva paikka kävästä. Ens kerralla käydäänkin sitten kasvitieteellisessä museossa! :D

Oon lähössä aamulla Helsinkiin, ja pitäis pakata. Jotenkin tää koneella hengaaminen vaan houkuttais enemmän. Heitin yhet housut sängylle ja totesin että pakkaaminen on aloitettu, oon siis ansainnu tauon. Jospa sitä ennen aamua sais laukkuun sullottua jotain tavaraa.

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu