Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Reilihaaveita

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

torstai 6. lokakuuta 2011

Reilihaaveita

Kuva
 Ei oltu päästy elokuun reissulta edes kotiin saakka, kun alettiin Karimin kanssa suunnitella jos suurempaa reissua ensi kesäksi. Tai no onhan se ollu tiedossa jo pidemmän aikaa, mutta silloin vasta käytiin käsiksi yksityiskohtiin. Ollaan siis menossa alkukesästä reilaamaan. Tajusin tuossa vähän aikaa sitten, että jos haluan reilata enää sillä halvimmalla mahdollisella lipulla, on mun hypättävä junan kyytiin tulevana kesänä tai viimeistään sitä seuraavana. Tätä juttua ei kuitenkaan jätetä nyt viime tippaan vaan jätetään se mahdollisuus auki, että jos ens kesän jälkeen junaraide tuntuu kuumalta, voi edullisesti reilata vielä yhtenä kesänä!

Oon käyny siis kerran aikaisemmin parin viikon reilin itäisessä Euroopassa, mutta täytyyhän se Kariminkin kokea, joten meikälle tarjoutui mainio syy taas päästä reissuun!

Ajaksi ollaan nyt mietitty jotain kolmen viikon ja kuukauden välistä, ja ajankohdaksi touko-kesäkuun aikaa, kun Euroopassa ei ole vielä kesälomat alkaneet. Menneenä kesänä harmitti valtavasti se, että missattiin käytännössä kokonaan Suomen kesä, joten reili ollaan suunniteltu toistaiseksi niin, että kotona oltaisiin juhannuksen korvilla. Ja koska meikä rakastaa reissujen suunnittelua, on se sama aloittaa vajaata vuotta ennen itse matkaa. :)

Se tärkein eli reitti on puhututtanut jo useaan otteeseen, ja on saanut jo jollaisen muodon. Ongelmahan on vaan se että tekisi mieli nähdä niin paljon paikkoja! Tää lista mikä meillä nyt on, on aivan liian pitkä ja vaatii karsimista, mutta jostain on lähettävä. Välissä on tosi paljo pitkiä junamatkoja, ja niitäkin varmaan pitkää pätkiä mutta tarkoitus olis viettää mahdollisimman paljon öitä junissa (oon edelleen ällikällä lyöty niistä ÖBBn loosseista).

Valittiin aloituspisteeksi Berliini, sillä Karimilla on sukua siellä ja se olis varsin kätevä tapa käydä pikaisesti moikkaamassa niitä, ja tietysti myös sen vuoksi että sinne pääsee lentämään niin edullisesti AirBerlinillä. Berliinistä matka jatkuisi mutkien kautta Prahan suuntaan, sieltä sitten Krakovaan (Karim haluaa välttämättä käydä Auschwitzissa, mua ei välttis kiinnostaisi sinne enää toista kertaa mennä), siitä ehkäpä jopa Wienin kautta Graziin (no okei Itävallassa tuskin pysähdytään kahdesti). Tässä kohdin on vielä mietinnässä se, mennäänkö käymään Mariborissa, sitten jokatapauksessa Zagrebiin. Mua houkuttaisi hirveästi Sarajevo, ja olin jo aivan mielissäni mielessäni palaamassa sitten Adrianmeren rantsua pitkin Splitiin ja muualle, kunnes huomasin että Sarajevosta Splitiin ei mene junaa. Täytyy sitten miettiä, otetaanko onnikka alle vai skipataanko molemmat suosiolla.

Ljubljanassa oon halunnu käydä jo vuosia, ja sinne olis tarkoitus nyt reilillä mennä viimein. Sieltä sitten pikainen pyörähdys Venetsiassa, ja mutkien kautta Nizzaan, Madridiin ja lopulta Lissaboniin. Sieltä EasyJetillä Lontooseen pariksi päiväksi ja sieltä sitten halpalennolla takas Suomeen.

Huh oon kauhuissani siitä miten paljon tuosta pitää vielä karsia, sillä kuukaudeksikin tuossa on aivan liikaa nähtävää. Toisaalta joo, toisaalta ei, sillä kyllähän meillä oli aika kunnianhimoinen suunnitelma myös jenkkireissussa ja se sopi meille täydellisesti. Mutta katsotaan nyt.

Ootteko te käyny reilaamassa tai missään noista aiemmin mainituista paikoista? Matkavinkkejä saa heittää jo nyt!

7 kommenttia:

6. lokakuuta 2011 klo 17.41 , Blogger Anni kirjoitti...

Mä menin elokuussa yöbussilla Sarajevosta Splitiin, eikä ollu muistaakseni kovin kallista. Elekää missään tapauksessa jättäkö Sarajevoa väliin, vaan sen sijaan varatkaa sinne kunnolla aikaa, meillä oli liian vähän!

 
6. lokakuuta 2011 klo 20.24 , Blogger Inka kirjoitti...

Kiitti vinkistä Anni! Se pidetään mielessä. Sarajevo muutenki kiinnostaa hulluna, joten eiköhän se onnikoilla seikkailu tuo sitten vaan oman värinsä siihen hommaan! Toimiko kaikki hyvin, eli pelasko autot ja löytykö aikataulutiedot helposti?

 
7. lokakuuta 2011 klo 14.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Yöpaikkoja kannattaa varata etukäteen, jos yhtään tietää aikatauluja. Itellä meni joissain kaupungeissa päiviä hukkaan kun istu nettikahvilassa ettimässä hostelleja/sohvapaikkoja ja odottelemassa vastauksia. Mulla tuli aikuisikä vastaan pari kuukautta sitten, eli kai mä nyt vihdoinkin aikuinen kun loppu junnulipulla reilaaminen. Byyh.

 
9. lokakuuta 2011 klo 19.18 , Anonymous j'adore Nice kirjoitti...

Nizza on aivan ihana paikka. Käykää syömässä superhyvää jätskiä vanhassa kaupungissa illalla ja kävelkää rantabulevardille kattoon kuuta, taivaalla liitäviä lentokoneita ja aavemaisesti ohitse lipuvia laivoja. Ehkä kaunein paikka missä oon käynyt.
Ite haluaisin kans kovasti käydä Lissabonissa ja Porto on kuulemma viel hienompi kuin Lissabon!

 
10. lokakuuta 2011 klo 8.00 , Blogger Inka kirjoitti...

Annipanni: Joo meikä on niin kova suunnittelijahirmu että aika varmasti varataan kaikki etukäteen (itteni tuntien alan varmaan tekeen noita varauksia viimeistään tuossa joulukuun puolella....). :)

j'adore Nice: Namnam jätskivinkit on aina tervetulleita! :) Portosta oon iteki kuullu kehuja, ehkä sinnekin pitää jossain vaiheessa koittaa suunnata.

 
11. lokakuuta 2011 klo 19.55 , Blogger Anni kirjoitti...

Bussi oli ihan nykyaikainen ja toimiva. Aikatauluja ei saatu millään netistä irti, mutta kaupungilla meidät ystävällisesti neuvottiin sen firman toimistolle, joka tuota väliä liikennöi. Samoin bussiasema löytyi tosi helposti.
Kuski ajoi kyllä liian lujaa ja vaarallisesti, mutta yö meni ihan kivasti, kun muisti pitää silmät kiinni vaikkei nukuttanut.
Oltiin jo aamuneljältä Splitissä, mutta ei se haitannut, kun kuuden aikaan jo bongattiin meille asemalta majoittajamummo, ja päästiin suihkuun ja aamu-unille.

Meillä oli Sarajevossa aikaa vaan yks päivä, mutta sinne on päästävä uudestaan.

 
12. lokakuuta 2011 klo 9.08 , Blogger Inka kirjoitti...

Kiitti Anni! Katotaan miten nyt rohkeus riittää, lähetäänkö Sarajevoon asti. :)

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu