Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

archie gone lebanon

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

tiistai 17. toukokuuta 2011

Ongelmia paratiisissa

Kuva we heart it

Road trip lähestyy, mutta ei läheskään ongelmitta. Ensin piti perua kaikista hostelleista majoitukset yhden henkilön osalta, kun kyseinen kaveri päättikin, että ei lähde reissuun. Sen piti olla ihan piece of cake, mutta toisin kävi. Reissun aikana vieraillaan New Yorkissa kahdesti, ja ensimmäiseksi vierailuksi oltiin varattu Hostel 104, ja toiseksi, koko reissun viimeisksi öiksi Hostelling International.

Vähän aikaa sitten Hostel 104 ilmoitti iloisesti sähköpostin välityksellä, että kyseinen pulju on suljettu, ja kovien pahoittelujen saattelemana toivottelivat mukavaa kesää. Siinä sitten oli mukava alkaa pienoisessa paniikissa etsiä tilalle ihan mitä tahansa paikkaa, jossa olisi tilaa. Eilen illalla sitten laskeskeltiin ja kateltiin ja huomattiin, että hostellit on törkykalliita, ja edullisin vaihtoehto oli hotelli, uskokaa tai älkää. No, varattiin siis puolen korttelin päässä Times Squarelta sijaitseva Hotel Carter, mikä maksoi 30 euroa yöltä henkeä kohden. Toivon kovasti, että edes lakanat olis puhtaat. Melulle on aivan sama, sillä siinä vaiheessa matkaa nukkuis varmasti vaikka diskossa.

Kun oltiin saatu ensimmäinen ongelma ratkaistua, toinen nosti rumaa päätään. Maailmanlaajuisesti luotettavaksi hostelliketjuksi kehuttu Hostelling International, se hostelli jonka piti olla satavarma valinta, ilmoitti poistaneensa kaksi henkilöä meidän varauksesta. Kun sitten muutaman päivän kuluttua ilmoitin, että ei, tarkoitus oli poistaa vain yksi, sain maailman parhaan vastauksen. Että ei ole tilaa kuin viidelle. Että niin.

Lähetin sinne mailia, että josko yks vois nukkua vaikka lattialla, vaikka ylpeys ei olisi kestänyt. Katotaan mitä vastaa, mutta pienesti toivon, ettei se olisi sallittua että voisin perua koko varauksen. Siinäpä menettäisivät yli 500 dollarin tulot. Mutta en tiiä jaksaisiko alkaa siihan hostellinhakurumbaan taas. No, kohta se nähdään.


Ja hyviäkin uutisia! Ostettiin just lennot Beirutiin elokuulle!

Tunnisteet:

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Tuleva Pierre Hermes esittäytyy..


Ylläolevista kuvista on varmaan melko hankala arvata, minne oon viime päivinä alkanut haikailla. No, oikeastaan Pariisi on ollut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta sinne menoa saa vielä odottaa. Siihen saakka pitää tyytyä itetehtyihin macarooneihin, vaikka kyllähän nuoki kelepaa.

Macaroonit ei ollukaan niin vaikea tehdä, mitä eka aattelin. Ohjeen löysin täältä. Tarkkaa hommaa tuo on, mutta tämmöiselle jauhopeukalolle melekosen palkitsevaa. Ja sainpahan viimein syyn ostaa digitaalisen keittiövaa'an! Nyt on punnittu kaikki leivinpaperista lähtien.

Seuraavat kolme viikkoa vietän tiukasti reissurahaa tienaten. Matkat alkavat olla jo sen verran lähellä, että pikkuinen paniikki meinaa iskeä pankkitilin saldoa ihaillessa. Siispä painelen huomenna jakamaan postia, ja siinä sivussa pitäs tehä vielä oikeitakin töitä. Ja leipoa valmistujaisia varten. Ja ehkä ostaa lisää lentolippuja.

Tunnisteet:

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

KYSELY!!


Tein jotain äärimmäisen jännää, laitoin nimittäin kyselyn tuonne sivupalkkiin! Meikän tietotekniset taidot kehittyy kohisten, en voi muuta sanoa. Käykäähän vastaamassa kyselyyn eli kertomassa, miten monta kertaa vuodessa käytte ulukomailla. Palkintoja en jaa, mutta tulokset voin jakaa (kuten jo nyt teen) teidän kanssanne niin tiijätte sitten, miten paljon meikän uskolliset lukijat (kaikki te kymmenen) reisbaatte.

Kiitos, merci, danke, gracias, shukran, tack, thanks ja niin edelleen!

Kuvituksena randomisti joku harvinaisen edustava otos meikäläisestä. Tää on otettu New Yorkissa Harlemin Graffiti Hall (vai Wall?) of Famen edustalla lokakuussa 2009.

(Kuva on 50 pikseliä liian leveä, pahoitteluni jos se jotakuta häirittee.)

maanantai 2. toukokuuta 2011

Uu London baby!

Viime kerralla sivusinkin vähän sitä, miten mulla on jonkinlainen pakkomielle Lontoota kohtaan. Vaikka maailma olis pullollaan muita kaupunkeja, meikän suunta on melkein aina sama: Lontoo (jos jollekin jäi vielä epäselväksi). Oon aikasemminki hehkuttanu tätä mun valtavaa rakkautta kyseistä kaupunkia kohtaan, joten miksi se jäisi siihen.

Laskin montako kertaa oon käyny Lontoossa eikä luku sitten loppujen lopuksi ollu läheskään niin iso ko aattelin. Oon vissiin käyny siellä niin monesti mielikuvitusmatkalla että oikiasti aattelin käyneeni siellä. Todellisuudessa saldo on tällä hetkellä kuusi, ja tosiaan kuukauden päästä tulee seitsemäs kerta.


Kaivelin vähän valokuva-albumeita joista löytyi muistoja 15-vuotiaan Inkan ensivisiitistä Lontooseen. Olin ysin jälkeen kesällä kielikurssilla Bournemouthissa ja matkaan sisältyi kaksi päiväreissua Lontooseen. Ekasta reissusta en muista yhtään mitään, tokasta enemmänki. Ja sillon käytiin Päivin (alemmassa kuvassa) kanssa hengailemassa Buckinghamin palatsin eessä ja muistan vaan sen että se oli maailman siistein hetki. Onneksi olin paikalla tyylikkäänä vatsa paljaana, mutta sille ei maha mittään. Päivin kans ollaan suunniteltu miljoona kertaa yhteistä matkaa Lontooseen, mutta se on kuitenki vielä tekemättä.

Kesän 2003 jälkeen Lontoo jäi haaveisiin useaksi vuodeksi, tuli kaikkea lukiota ja muuta ettei ollut rahaa eikä ymmärrystä lähteä maailmalle. Vaihdon jälkeen sain kuitenki itteni muistamaan tämän mun syvän rakkauden ja Ryanairin halvoilla lipuilla (jotka oli sillon vielä oikeesti halpoja) lähettiin Karimin kans kohti Lontoota ja sen halvimpia rönöhostelleja. Reissu oli ihan mahtava! Kohokohta oli ehottomasti puistopiknikit ja puistopäikkärit mahtavassa miljöössä.

Kolmannen kerran kävin Lontoossa Sallan kanssa, viime heinäkuussa. Salla on Päivin lisäksi toinen, jonka kans oon haaveillu ja puhunu Lontoosta siitä saakka ku ollaan tunnettu. Hengailu Lontoossa sen kanssa oli siis yks siisteimpiä juttuja mitä ollaan yhessä tehty, ja saattaapi olla että eksytään vielä joku toinenkin kerta yhessä tuonne meidän rakkauskaupunkiin. :)

Viime kesänä kävin myös toisen kerran Lontoossa, kun suunnattiin sinne isän ja Topin kanssa. Hengailtiin viikko siellä käyden samalla parissa muussa kaupungissa, ja oli kyllä ihan siistiä vaihtelua perhelomiin, jotka on yleensä toteutettu tiukasti kotimaassa.

Alkuvuodesta käytiin Marjon (kuvassa) ja Mipan kanssa pyörähtämässä Lontoossa. Saatiin aurinkoa mikä tuntu ihan uskomattomalta Suomen pitkän ja pimeän talven jälkeen. Fiilisteltiin lähinnä perusjuttuja kuten Beniä ja Tower Bridgeä, ja vaikka turistikohteet saattaa muissa kaupungeissa olla ihan tyhymiä, Lontoossa ne on mahtavia. Esimerkiksi Beniä kauniimpaa kelloa ei yksinkertaisesti ole.

Huhhuh, nyt alkaa menojalkaa taas vipattaan. Onneksi enää kuukausi ja sitten matkaan, eli tässä voi alkaa tsekkailla jo ainakin hostellia. Kohta taas nähdään!

Tunnisteet: ,