Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Jenkkireissua eteenpäin kunnon harppauksilla

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Jenkkireissua eteenpäin kunnon harppauksilla

Me ruukataan pitää jenkkitiimin kanssa aina vähän väliä suunnittelupalavereja. Koko tiimi ei kuitenkaan oo kasassa, sillä 2/7-osaa joukkueesta asustaa Helsingin huudeilla, joten natsikerho kokoontuu yleensä ilman heitä, muuten sanaillaan Facebookissa päivät pitkät.

Sunnuntaina oli taas aika suunnittelujen, ja päräytettiin sen verran hyvin hommia eteenpäin, että meillä on nyt varattuina melkeein kaikki yöpymispaikat. Tietty teidän kaikkien mielestä on varmasti hyvin tylsää se, että meillä on päiväohjelma tiedossa jo puoli vuotta ennen reissua (päiväohjelma = missä kaupungissa ollaan milloinkin), mutta mää tykkään pelata varman päälle. Enkä oikeen osaa ajatella, että reissu menee pilalle jos tietää, missä paikassa on sillon ja sillon varsinkin kun voi olla varma, että kaikki halutut kaupungit tulee nähtyä.

Tsekkailtiin siis sunnuntai hostelleja ja hotelleja. Kaikista muista kaupungeista meillä on toistaiseksi varattuina hostellit, paitsi Las Vegasista, sieltä otettiin hotellit. Syy on se, että Vegasissa on halpaa majoittua, muualla ei. Otettiin yleensä joko kuuden tai kaheksan hengen dormeja, kuuden hengen ollessa kyseessä meikäläinen on eri huoneessa jätkien kanssa, mikä voi olla ihan terveellistäkin aina välissä.

Ja koska haistaan hikisinä dormeissa muu kuukausi, otetaan Vegasissa sitten kunnon majoitukset. Vai mitä mieltä ootte näistä kuvista:

The Venetian Resort, Hotel & Casino
Kuva
Kuva

Flamingo
Kuva
Kuva

Luxor
Kuva
Kuva
Ja ei, en todellakaan oo yleensä näin mielissään pelkistä hotelleista, mutta tuntuu että Vegasissa voi olla vähän eri meininki. Ja otettiin tosiaan kolmeksi yöksi kolme eri hotellia, ihan vaan jotta päästään näkemään useampia paikkoja. Ja ilmeisesti kaikki tapahtuu muutenkin hotelleissa (teemapuistot ja kasinot), joten miksikäs ei.

Ja hotellit oli yllättävän halpoja! The Venetian tais olla 140e/2hh, Flamingo 40e/2hh ja Luxor viikonloppuna 80e/2hh. Kun otetaan huomioon että melkein kaikki muut majoitukset matkalla on 15e/hlö luokkaa, ehkä meidän  matkabudjetti kestää tämän silmittömän pröystäilyn!

Onko kellään Vegasin-vinkkejä?

Translation: We booked hotels to our stay in Las Vegas, maybe they have a bit too many stars for us, but it is Vegas, baby!

Tunnisteet:

5 kommenttia:

25. marraskuuta 2010 klo 12.41 , Blogger Laura kirjoitti...

No eihän tuo mitään, että suunnittelette puolta vuotta etukäteen! Mä oon lähdössä 9 vuoden päästä tekemään Jenkki-road tripin ja mää oon jo nyt alkanu suunnittelemaan. :D 9 vuotta siks että matkakumppanini on tällä hetkellä 12v joten pitää odottaa että se on täysikänen...:)

 
26. marraskuuta 2010 klo 14.04 , Blogger Inka kirjoitti...

:D Onneksi muutki on ajoissa! Toisaalta, tuohan on ehottomasti semmonen once in a lifetime experience, joten kai se pitääki toteuttaa (ja valmistella) huolella.

 
28. marraskuuta 2010 klo 11.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joko ootte saanu auton vuokrauksen hoidettua? ja ilmeisesti ajatte idästä länteen, joutuuko pulittaa ekstraa kun ei paluta autoa lähtöpaikkaan? Vai onko ok palauttaa auto kuhan johonki toimipaikkaan? Karmee polte itelläki lähtä roadtripille, taitaa vaan olla vähän sellanen ikuisuushaave, kun kaveripiiri koostuu " no emmä tiiä, pitää kattoa, melko pitkä aika tolleen kuukausi plaaplaa "- tyypeistä ;) Yksin on saanu tähän asti äkkilähöt ja yli viikon reissut hoitaa.

 
28. marraskuuta 2010 klo 11.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ainiin, ja minkä suurusella budjetilla per hlö ootte lähössä?

 
29. marraskuuta 2010 klo 10.19 , Blogger Inka kirjoitti...

Kyllä, ajetaan tosiaan idästä länteen, tarkemmin sanottuna New Yorkista San Franciscoon.

Auton vuokrauksen kanssa meinasi tulla ongelmia, mutta Hertziltä löydettiin auto ja sinne ei tarvinnut maksaa mitään one way drop feetä.

Ja budjetti tulee olemaan jotain neljä tonnia per naama, siitä lentoihin on mennyt noin tuhat euroa. Kirjoittelen näistä käytännön jutuista jonkun kerran kunnolla, kunhan selviää ne kaikki suurimmat sudenkuopat. :)

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu