Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Matkasuunnitelmia!

archie gone lebanon

Reissuelämää ja vähän muutaki!

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Matkasuunnitelmia!

Sain viimein (no, viimein ja viimein) hankittua lentoja Virgin Atlanicin korvausrahoilla. Vaihtoehtoja lentoyhtiö tarjosi siis kaksi, joko saadaan lennot ihan mihin tahansa niiden lentoyhtiöllä, tai sitte kuussataa eskoa käteen. No Oulusta ei paljo lähe Virgin Atlanticin koneita, joten ajateltiin että tulee halvemmaksi, kannattavammaksi ja järkevämmäksi ottaa kuivaa käteistä. Tehtiin kuitenki pyhä lupaus, että nämä varat käytetään matkustamiseen!

Ja nyt se on sitten tehty, ja nykyisten sikahalpojen lentojen aikakaudella, matkakohteita on kaksi!

Toukokuussa suunnataan viimeinkin Libanonin pääkaupunkin Beirutiin, jonne on suunniteltu matkaa jo kauan! Siellä olis tarkotus olla kolme ja puoli viikkoa, tutustua vähän Karimin sukulaisiin ja lapsuudenmaisemiin, ja tietenki paikalliseen ruokaan.



Ja sitten toinen! Kaikkien aikojen parhaaksi synttärilahjaksi nousi tämänvuotinen, joka on loma Roomassa! Taistelin koko aamupäivän varmaan viidentoista eri palveluntarjoajan nettisivuilla ja yritin ettiä mahdollisimman halpoja lentoja Roomaan. Aattelin et 200e/naama jos löytäis menopaluulennon niin se olis realistisen hyvä.

No, eipä ollu ainakaan turhan helppoa. Ehin jo varmaan kuus kertaa täyttää matkustajatiedot, ja aina tuli ruutun teksti että lentoyhtiö ei päivitä tietojaan tarpeeksi usein, etkä sen vuoksi voi ostaa lippuja. Haistattelin pyllyä kaiken maailman travellinkeille, kun viimein tajusin mennä ite lentoyhtiön nettisivuille. Kyseessä oli Czech Airlines, ja vaihdosta huolimatta sama yhtiö oli tarjoamassa kaikkia lentoja. Sain sitten sitä kautta lennot, ja hinnaksi tais kertyä jotain 360e kahdelta, eli alle meni!


Tehtiin eilisissä synttäripileissä suuria matkasuunnitelmia, mutta niistä lisää sitten tuonnempana. Nyt pitää alkaa lukea postilaatikossa muutama viikko sitte tullutta Mondon Rooma-matkaopasta (tilaajalahja tiesi paikkansa), ja lainata kaverilta Italian oppikirja, että osaa sitten tilata jätskiä!

Tunnisteet: , ,

5 kommenttia:

16. marraskuuta 2009 klo 21.22 , Blogger PantseVilla kirjoitti...

Inka, ajattele ilmastonmuutosta! Et voi matkustaa noin paljon ;)

 
16. marraskuuta 2009 klo 23.40 , Blogger Inka kirjoitti...

No se on kyllä aivan totta! Nyt on vaa semmonen pattitilanne, että ku kämppä oulusta menee alta tammikuun alussa, ja hkin kämppä saadaan vasta kuun puolivälissä, ni ei tässä muu auta ko lähtä evakkoon! Rankkaa on, mutta se on kestettävä.

 
25. marraskuuta 2009 klo 22.49 , Blogger Sanna kirjoitti...

Hei Czech Airlines oli se millä lennettiin Hesasta Prahaan, oli tosi jees, ystävälliset lentoemännät ja hyvää sämpylää!

Ps. Miks tätä blogia ei voi seurata?

 
14. joulukuuta 2009 klo 10.08 , Blogger Inka kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
14. joulukuuta 2009 klo 10.13 , Blogger Inka kirjoitti...

VOI TÄTÄ SEURATA! Painat vaa siitä "lue" napista ylhäällä vasemmalla!

 

Lähetä kommentti

Antaa tulla!

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu